Yle Urheilu

Yle Urheilu

38.1K subscribers

Verified Channel
Yle Urheilu
Yle Urheilu
February 7, 2025 at 11:51 AM
Joel Pohjanpalo siirtyi Serie A:sta Venezian joukkueesta Serie B:hen Palermoon tammikuun siirtoikkunan päätteeksi ⚽ Pohjanpalo oli Venezian arvostettu kapteeni ja fanit vaativat hänen jäämistään, mutta siirto toteutui lopulta kaksi päivää ennen siirtoikkunan umpeutumista. Pohjanpalo ymmärtää suomalaisten ihmettelyn siirtymisestä sarjaporrasta alemmas. Suomalaistähti muistuttaa kuitenkin seurojen erilaisista suunnitelmista tuleville vuosille. Pohjanpalo kuvailee päätöstä lähteä Veneziasta erittäin vaikeaksi, mutta loppujen lopuksi täysin oikeaksi. Palermon esittelemä viiden vuoden suunnitelma suomalaiselle maalitykille vakuutti sen verran, että Pohjanpalo halusi siirron tapahtuvan. – Kun seura haluaa sitoutua tällaiseen 30-vuotiaaseen pelaajaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi, se on tietenkin merkittävä asia. Eikä voi kieltää sitä, että sopimuksen taloudellisen laadun takia oli helppo sanoa kyllä, Pohjanpalo perustelee kohusiirtoaan.
👍 ❤️ 😢 💩 😂 😡 😭 🙄 🙏 🥶 41

Comments